lauantai 12. huhtikuuta 2014

Pupuneiti

Ihmeen vähän on tullut tänä keväänä tehtyä käsitöitä. Neuleita en tarvitse (ehkä kuitenkin perusvillatakki olisi tarpeen) ja varsinkin eteisen komeron siivoamisen jälkeen tuntuu, että ei enää yhtään huivia tai lapasta tähän huusholliin vähään aikaan! Pistelyissä taas en ole osannut päättää mitä vähän isompaa työtä alkaisin tekemään. Tulossa on kyllä yksi kiva malli, ehkäpä sitä sitten.
Sen sijaan monta hyvää kirjaa olen lukenut:)

Jotain on kuitenkin valmistunut:




Tämän suloisen pupuneidin bongasin Irmeliltä ja ihan pakkohan se oli minunkin tehdä. Malli on täältä ja eikö se olekin nätti.

Viime viikonloppuna olimme pikku reissulla pääkaupunkiseudulla. Tytön luona olimme ensimmäisen yön (pienessä soluhuoneessa) ja lauantaina yövyimme Tapiola Gardenissa. Kävimme Espoon kaupunginteatterin päivänäytöksessä katsomassa Esitystalous 2 - tehtävä Espoossa -näytelmän ja kylläpä se olikin mainio!
Matkat sujuivat taas mukavasti vuorotellen ajaen ja radiota kuunnellen. Mulla ei ollut edes sukkaneuletta mukana!

Nyt olen pistelly koko viikon pientä kukkamallia jonka aion viimeistellä pienen laatikon kanteen.
Tässäpä pupuneiti muiden keväisien pistelyiden seurassa:




11 kommenttia:

Sari (saristitching) kirjoitti...

On kyllä tavattoman suloinen tuo pupuneiti. Muitakin kauniita kevätpistelyitä sinulla esillä.

Ulla kirjoitti...

Ompas ihana pupu! Tekisi mieleni itsekin tuo pistellä.

Virpi kirjoitti...

Suloinen on tuo pupu ja kiva kokoelma kevätpistelyitä jo kasassa =D

Mari kirjoitti...

Suloinen pupuneiti ihanassa mekossaan. Kiva freebie, ehtisiköhän vielä aloittaa :). Kaunis setti keväisiä pistelyitä..

KristiinaS kirjoitti...

Söpö pupunen, ja nuo muutkin keväiset ovat pirteitä, kohta se kesä onkin jo täällä.
Kirjontatyön ostin messuilta, villakirjontaa kun en noita ristipistoja oikein hallitse.

Maria kirjoitti...

Suloinen pupu! Miten minusta tuntuu että olet tehnyt vaikka mitä tänä keväänä??:)

Lumiruusu kirjoitti...

Juu,komppaan Mariaa- minustakin tällä on ollut monia toinen toistaan hienompia töitä.

Pupu Neiti on tietenkin ihan hurmaava ja viimeistely niin kaunis että!!

Lukeminen on mukavaa ,minäkin rakastan kirjoja!!

Viimeksi olen lukenut tupla-pokkarimallisena kaksi Elisabet Adlerin "hyväntuulen romaania"-
Kesä Toscanassa /
Provencen Tuoksu...

Molemmat romantiikalla sävytetty "nojatuolimatkailua" keskieuroopan sydämeen

Marjut kirjoitti...

Kerrassaan suloinen pupuneiti:)

Uutar kirjoitti...

Ihana pupupistely, tosi suloinen! Ja kauniisti viimeistelty!

Ninnu kirjoitti...

Oikein suloinen ja keväinen pupunen. Minulla on ollut koko alkuvuosi sellainen, että käsitöitä ei ole valmistunut. Lisäksi tein siivouksen blogissani ja tällä hetkellä siellä on koirajuttuja.. Sitten kuvisharrastukselleni loin uuden blogin: http://kuvittelunilo.blogspot.fi
Olen virkannut isoäidinneliöitä jonkun verran. Jospa niistä syntyisi jotain näytettävää... :)
Hyvää pääsiäistä Eila!

Irmeli kirjoitti...

Oi, ehdit sinäkin pistelemään tuon kivan pääsiäispupun:). Niin nätit keväiset pistelyt sinulla siinä ikkunalaudalla.