lauantai 14. syyskuuta 2013

Jääkaappimagneetti

Ihastuin Waxing Moonin kuukausimalleihin jo ihan rp-urani alussa. Pari vuotta sitten hankin meidän perheen syntymäpäiväkuukausimallit (eikä tarvinnut hankkiia niitä kuin kolme, kun meillä sattuu samalle kuukaudelle aina kaksi sankaria). Sitten ostin vielä samaan syssyyn lokakuunkin, kun se oli niin kiva muuten vaan. Nyt innostuin pistelemään niistä ensimmäisen, eli syyskuun. Tekiessäni mietin kuumeisesti, miten ihmeessä sen viimeistelen, malli kun ei ole ihan pienimmästä päästä. Meillä ei tarvita enää tauluja ja pinkeepinä se olisi liian iso eikä siitä viitsisi tyynyäkään tehdä...
Sittenpä sain älynvälähdyksen, jääkaappimagneetti! Liimasin pistelyn vähän pehmustettuna  pahviin, kartonki peittämään takapuolelta rumat taitokset ja magneetit kiinni kuumaliimalla, ja siinäpä se:



Ei nyt mikään viimeistelyn riemuvoitto kylläkään...mutta tykkään kuitenkin. Mallista jätin pistelmättä sivureunukset ja alaosan, jossa oli maissintähkiä ja omenoita ( maissintähkät kun eivät kuulu oikein meidän syyssatoon).



Pitääkin vastedes miettiä tarkkaan jo malleja hankkiessa niiden käyttötarkoitus, ainakin tuommoisien vähänkään isompien.

Kovin sumuista on tuolla ulkona, ihanaa syksyistä viikonloppua!


13 kommenttia:

Virpi kirjoitti...

Aivan mahtava idea! Taidankin jonkin kuukausisarjan viimeistellä juuri noin (sitten joskus, kun olen sellaisen pistellyt =D ). Tykkään kovasti noista kuukausimalleista, mutta niissä on se ongelma, että kuinka saada ne järkevästi esille. Minäkin kovasti tykkään noista Waxing moonin kk-malleista.

MariL kirjoitti...

Hauska idea! :) Mulla olisi myös ihan valtavasti ristipistomalleja ja -pakkauksia aloittamatta, suurin osa nimenomaan isoja tauluja. Aloittamista jarruttaa se, ettei ole niille tauluille paikkaa... Meidän isäntä inhoaa jääkaappimagneetteja, joten tuokaan idea ei oikein toimi meillä. ;)

Leena P kirjoitti...

Onpa hieno! Itse sain samantyyppisen idean, mutta tilkkutyönä ajattelin tehdä jonkun kivan ja ostin sitten nekin magneetit jotka sitten sen takapuolelle ommeltuihin pieniin taskuihin pujottaisin, ja nyt en löydä niitä magneetteja mistään. En ymmärrä mihin olen ne tyrkännyt. Onhan siinä kai joku logiikka ollut kun olen hyvän säilytyspaikan niille löytänyt, kunhan vielä löytäisin sen paikan uudelleen.

Lisbet kirjoitti...

Hieno idea työlle!

Ulla kirjoitti...

Ihana idea tosiaankin! Mulla on hankittuna tuosta sarjasta malli miehen syntymäkuukauden mukaan ja pitäisi vielä kyllä oma ja pojankin hankkia.

- H - kirjoitti...

Ihana ristipisto.

Marjut kirjoitti...

Onpa nätti ja tosi hyvä idea:)

Uutar kirjoitti...

Kaunis malli ja hieno jääkaappimagneetti siitä tuli!

Irmeli kirjoitti...

Kiva pistely, eikä viimeistelyideassakaan mitään vikaa ole:), siinähän se on oivasti aina näkyvillä.
Ihana oravapistely tuossa edellisessä kirjoituksessa ja hieno runsas kokoelma sinulla niitä onkin.

kukkanen kirjoitti...

Ainahan noita tauluja voi vaihdella, siis pistää osan talteen ja toiset seinälle, kuten verhoja ja tyynyjä vaihdellaan. itse vaihdan tauluja aina väliajoin. Saan siten uutta ilmettä kotiin. Jollekin lahjaksi esim siskolle ja äidille voi tehdä tauluksi.

Saara kirjoitti...

Nyt otin oikein asiakseni tehdä pienen kommenttikierroksen ...Kun mukamas koskaan ei ehdi. :)
Tosi nätti syyspistely, ja muutenkin olet ollut todella tuottelias käsitöiden kanssa; monta kaunista pienempää ja isompaa pistelyä, ja ihania raitasukkia!
Miäkin muuten vaihtelen pisteltyjä tauluja vuodenajan mukaan... Saa sitten enemmän töitä mahtumaan seinälle, eikä kyllästy niin helposti. :)

Anonyymi kirjoitti...

Voi, kun tuo fb vetää niin puoleensa, että jäävät nämä kivat blogipäivitykset vallan näkemättä! Tämäkin ihanuus kivoine teksteineen ja maatilakuvineen on ihan täydellinen!

Unknown kirjoitti...

Mahtava idea! Pitää laittaa itsekin toteutukseen :)