perjantai 7. maaliskuuta 2014

Hiihtoloma

Hiihtolomalla olen menneen viikon ollut, tosin sukset ovat saaneet olla rauhassa autotallissa. Jäällä olen käynyt tänä talvena muutaman kerran hiihtämässä, nyt vesikelien aikaan en sielläkään. Vaan kyllä yksi talvi menee näinkin, eipähän ole ainakaan kylmä!

Loman alkajaisiksi ajelimme heti perjantaina Helsinkiin ja lauantaina piipahdimme pikaisella päiväristeilyllä Tallinnassa, kun oli ilmainen risteilykortti Viking XPRS:lle. Olipa vaan laiva tupaten täynnä mennen tullen, kääk! Tallinnassakin oli vilskettä, kävimme ravintola Elevantissa syömässä ja kahviteltiin sen jälkeen Kahvila Mademoisellessa.

Sunnuntaina Helsingissä kävimme Hakasalmen huvilan Rasvaletti -valokuvanäyttelyssä, olipa kiva ajankuva 50-luvun Helsingistä! Sen jälkeen maistuikin kakkukahvit Kakku Galleriassa Fredrikinkadulla. Kakkubuffeen hinta on 11,90 e ja sillä saat ison kupin kahvia tai teetä ja kakkuja oman maun mukaan. Hyviä kakkuja, nam, suosittelen ken makoisasta tykkää!

Kotosalla olen pitkin viikkoa vähän siivoillut, lenkkeillyt ja neulonut kietaisuneuletta Tallinnasta ostamistani langoista.




Rp-ystäviä on kiva yllättää silloin tällöin jollain pienellä tekeleellä ja tämän kukkakimpun sai...enpäs kerrokaan, kun voi olla että ko. henkilö ei ole tätä vielä saanut:




Malli on vanhasta Creation Point de Croix -lehdestä, jossa oli kolme kaunista kukkakimppumallia ja tämän niistä valitsin. Viimeistelin tuollaiseksi pyöreäksi pinkeepiksi.

Nyt on tuo neule meneillään ja Marjorie Masseyn rp- malli alkutekijöissään, niissäpä puuhaa sadepäivän ratoksi.




8 kommenttia:

Irmeli kirjoitti...

Voi ihanuus, miten kaunis kukkapistely, taas niin minun mieleen väreineen kaikkineen:) Kaunis keväisen vihreä myös tuo neulomuksesi.

Maria kirjoitti...

Oi miten kaunis kukkakimppupistely! Ja niin kivasti olet viimeistellyt sen.
Lomasi kuulostaa oikein rentouttavalta.
Kevättä on jo ilmassa! Hyvää viikonloppua!

Marjut kirjoitti...

Onpa kaunis kukkakimppu :)

Ulla kirjoitti...

Voi kuinka ihana kukkapistelys ja niin kauniisti viimeistelty!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihana kukkakimppupistely! Mukavia lomapuuhia sinulla on ollut.

Päivikki kirjoitti...

Läkähdyttävän ihana kukkakimppu! Ja ihanan keväinen neule.

TeSa kirjoitti...

Onpa herkullisen värinen neule valmistumassa.

KristiinaS kirjoitti...

Juuri suoritetussa arvonnassa voiti keltaisen liinan! Sulla on onnetar vissiin takataskussasi;)