keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

Terveiset Tallinnasta

Sunnuntaiaamuna alkoi matka Tallinnaan, ensin linja-autolla Helsinkiin ja sieltä Baltic Princessiin. Ostoskierroksen jälkeen rantauduin hyttiini, ilta meni rattoisasti kirjan, neuleen ja telkkarin parissa. Sainkin nukuttua hyvin, minkäänlaista melua ei kuulunut, liekö minulla ollut hyttinaapureita tällä kertaa ollenkaan:) Aamulla nappasin kuvan kahvilassa istuessani:




Lähdin maihin heti klo 8.30, menin suoraan hotelli Tallink Cityyn (Virukeskusta vastapäätä) matkalaukkua viemään ja iloisesti yllätyin  kun sainkin huoneen heti käyttööni. Hyvä hotelli, voin suositella!

Ensimmäinen kohteeni oli Karnaluks, jossa onnistuin kuluttamaan aikaa yli kolme tuntia... Suurimman osan tuosta ajasta katselin ja kiertelin yrittäen saada käsitystä mitä kaikkea siellä olikaan tarjolla. Olen käynyt tukussa kaksi kertaa aeimminkin aikamoisella kiireellä, nyt ei ollut kiire minnekään. Ostin DMC:n muliinilankoja, nauhoja, puikkoja, neulelankoja ja muutakin tarvittavaa, kaikkea kuitenkin maltillisesti, tutkailin ja vertailin.

Seuraava kohde oli samassa talossa oleva Abakhan Fabrics- kangaskauppa. Olipa sinne kiva mennä Karnaluksin valtavan tavaramäärän jälkeen. Tästä kaupassa oli myytävänä kankaitten lisäksi nauhoja yms. hyvässä järjestyksessä. Täältä taidan tehdä seuraavan kerran ainakin nauhahankinnat.

Saman kadun varrella keskustaan päin takaisin mentäessä on suuri kangaskauppa Kangadzungel. Siellä on kankaitten lisäksi tarjolla myös jos jonkinlaista oheistarviketta. Täältä ostin muutaman pätkän  viimeistelykangasta.

Joitakin hankintoja tein myös Kaubamajan kangasosastolta, myös siellä on DMC:n muliinilangat edullisia.

Nappasin hotellilla kuvia hankinnoistani:



 Langat ja pääsiäisaiheinen rp-työ Karnaluksista. Pakkaus maksoi vähän päälle kolme euroa...no, kangasta (erittäin suuriruutuista) tuskin tulee käytettyä tuohon tarkoitukseen ja langatkin olivat jotenkin kumman tuntuisia, mutta ostinkin tuon mallin vuoksi, siitä on kiva tehdä pieniä osia pääsiäiseksi. Suloinen oravakitti on Kaubamajasta.




Nauhoja, bambupuikkoja, liimaa, neuloja ym. sekalaista




Neulelankoja



Viimeisessä kuvassa viimeistelykankaita, kovin paljon en niitä löytänyt tai ehkä paremmin sanottuna en osannut katsoa sillä silmällä. Karnaluksissa oli kyllä erittäin edullisia sieviä kankaita, joita olen nähnyt esim. Sinellissä tai Sinooperissa, mutta niitä myytiin täysin metrein. Somia eläinaiheisia kankaita en löytänyt. Nuo kuviolliset pellavakankaat (kuvassa taempana) ovat aivan ihania, niitä myytiin esim. Hansa Linessa vanhassa kaupungissa, olivat siellä alennuksella, jonkin verran yli 7 euroa metri.

Ostin tietenkin Suva-sukkia ja itselleni Espritin paidan:



Huh, huh...kyllä jossain vaiheessa tuntui että pää pursusi lankoja ja nauhoja, niinpä piti päästä Pierren suklaakahvilaan:



Oon tuota kahvilaa ennenkin suositellut ja suosittelen nytkin, aika erikoinen ja ihana paikka:)

 Illalla kävin syömässä Peppersacissa, sitäkin voin edelleen suositella:


Olin syömässä parvella, valokuva otettu sieltä. 


Syönnin jälkeen asetuin hotellihuoneeseeni nauttimaan hyvästä kirjasta, telkkariasta ja pehmeästä sängystä.
Seuraavana aamuna sitten aamusauna ja aamiaisen jälkeen ennätin vielä kierrellä kaupungilla ennen laivan lähtöä. Sitten kotimatka kansipaikalla ja puuduttava linja-automatka yötä myöten kotiin. Olipa kiva reissu, eka kertaa pääsin ihan itse matkaan, kotiväkikin sai lomaa minusta;) Kukaan ystäväni ei ole niin innostunut käsitöistä, että olisi jaksanut rampata niiden takia kauppoja, joten en pyytänyt ketään heistäkään mukaani. Vaihtelu virkistää:)

Kristiinan silmukat-blogissa on hyvät tiedot ja ohjeet ko. kaupoista joissa kävin, jos joku kiinnostui. Kiitos Kristiinalle kun on koonnut meille tietoja:)

Tänään kävin hiihtämässä ystävän kanssa monta tuntia, huomenna lähdemme päiväseltään Ouluun. Loppuviikosta suunnitelmissa hiihtoa, jos vaan sää vielä hellii. Ja tietenkin pistoja ristiin. Kotihommat jääköön keväämmälle...




13 kommenttia:

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kivoja ostoksia ja kuulostaa tosi rentouttavalta ja mukavalta reissulta. Minullakin on nyt pieni miniloma tässä - torstai ja perjantai vapaat.

Mukavaa loppuviikkoa!

Maria kirjoitti...

Kiva matka! Kiitos näistä kauppavinkeistä. Tallinnassa tulee käytyä aina silloin tällöin. Ihania ostoksia:)

KristiinaS kirjoitti...

Ai kun kiva lukea matkakertomusta Tallinnasta. Kivat ostoksetkin oot tehny ja tosi maltillisesti.
Jos mä nauhoja tarviin niin mieluummin ostan just kangaskaupasta kun on selkeemmin esillä, eikä niin hirveesti ku Karnassa.
Suklaakahvila on ihan ehdoton paikka, ja tietysti Maiasmokka historiansa takia.

merkku kirjoitti...

Ilmeisesti siis mitä onnistunein Tallinnan matka :) Kivoja ostoksia olet tehnyt;erityisesti nuo viimeistelykankaat kutkuttavat silmääni.Nautihan lomastasi edelleen,kotihommia ehtii myöhemminkin eivätkä ne luultavasti mihinkään karkaa,toisin kuin loma joka loppuu aina aikanaan ;)

Päivikki kirjoitti...

Siulla on ollut oikein nautiskeluloma! Onko tuo suklaakahvila sellaisella pienellä kujalla, jossa on käsityöläis- ja taidepuoteja?

Marjut kirjoitti...

Kuulostaa tosi onnistuneelta matkalta! Joskus oma seura on ihan parasta - varsinkin käsityöliikkeissä;)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Oi, ihana matkakuvaus, ja kivat kotiintuomiset! Oravakitti onkin tuttu; sain samanlaisen Marilta joulun tietämissä, ja pistelin sen heti. Tarkkana sai kyllä olla, kun ohjeet olivat (ainakin minun kitissä) vain venäjäksi, enkä sitä osaa. Mutta kyllähän tuosta (kansi)kuvasta pystyi aika hyvin sävyt päättelemään.

Matleena kirjoitti...

Kiitos mukavista Tallinnan terveisistä! Kuulosti niin kivalta matkalta, että heti alkoi haluttaa sinne. Käsi poskella luin ja ihailin kuvia.
Mukavaa loppulomaa!

Mari kirjoitti...

Tallinna on kiva kaupunki,kiva lukea sun matkakertomus . Varmaan ihana olla reissussa joskus ihan itsekseenkin. Loistavia ostoksia, tosiaan oravakittejä ostin minäkin joulun alla Kaubamajasta :)

Tiina kirjoitti...

Kiitos sisustuskommentista! Nuo lamput on ostettu Oulun KodinYkkösestä ja olivat (elleivät ole vieläkin) kaikissa Kodin Ykkösissä puoleen hintaan. Ovh oli 300e ja siis 150e oli nyt yks lamppu. Ainoa miinus on se, että lampun mukana tulleet hehkut eivät todellakaan olleet energialamppuja ja niin kirkkaita, että yksikin valaisin on liikaa. Joten täytyy uudet hehkut vaihtaa. Tykkäsin noista myös, vähän juhlavamman/fiinimmän näköiset, mutta silti modernin näköiset.

Irmeli kirjoitti...

Sinulla tuntuu olleen mukava matka. Hyviä ja tarpeellisia ostoksia olet tehnyt, molemmat rp-pakkaukset näyttävät oikein kivoilta.

Marleena kirjoitti...

Taas tekee mieli Tallinnaan.
Kyllähän se niin on, että jos haluaa rauhassa käsityöpaikkoja katsastella, niin yksin tai hyvän käsityökaverin kanssa on parasta.
Upean reissun teit ja ihania ostoksia sait hankittua!
Mukavaa viikonloppua!

Saara kirjoitti...

Ooo miten ihana tuo ensimmäinen kuva! :)
Ja ostoskuvat tietysti myös... Kuulostaa aivan ihanalta reissulta. Minä en ole koskaan käynyt Tallinnassa, mieli tekisi kyllä!