sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Villapusero

Syyslomalla ostin Tallinnasta Katian Bolivia-lankaa ja lehden, jossa oli ohje aikomaani puseroon:


 


 Vasta puseron valmistuttua muistin/älysin että enhän minä tykkää kovin löysistä neuleista... Tekele jäi kaappiin odottamaan tuunausta, ja joulun jälkeen ystäväni surautti sitä pienemmäksi saumurilla.
Tänään aurinko pääsee sisällekin paistamaan, joten napsaisin muutaman kuvan itsestäni pusero päällä.




Eipä näistä peilin kautta otetuista kuvista tule kovin kummoisia, mutta luulen että kuitenkin parempia kuin miehen tai pojan ottamana;)




Tuo puserohan olisi ihan kiva alkuperäisenä leveänä, laatikkomaisena mallina korkeitten korkojen kassa, mutta korkeat korot eivät ole minun juttu.

Kaunis pakkaspäviä tänään täälläkin, mutta kyllä siellä vielä tarkenee ulkoilla.
Ristipistoissa on meneillään "salaisia" töitä, joten vielä ei niistä kuvia.

Monet orkideani jaksavat kukkia, tosin jokunen on pudottanut muutaman nupun:




8 kommenttia:

seijap kirjoitti...

Siis siitähän tuli kerrassaan ihana. On niin minunkin värimaailmaani, että pitääköhän sortua maaliskuun reissulla.

Lumiruusu kirjoitti...

Hei Eila ! Olipas kivast talvi-aurinkoinen postaus Sinulla oikein huomasi miten hienosti kirkas valo tulvi ikkunoista. Puserosta tuli todella kaunis ,sopii kivasti sinisten farkkujen kanssa :)

Oi,oi mitä orkkideoja ,upeat suuret kukat!

Pirteitä pakkaspäivä ,terveiset taas Lakeudelta,

Maija

enkulin käsityöt kirjoitti...

Siis Wau. Upea malli ja väri todella.

MariL kirjoitti...

Kaunis pusero!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kyllä on ihana pusero, ihananvärinen ja muutenkin kiva.

Hienosti kukkii orkideat!

KristiinaS kirjoitti...

Kiva pusero ja taitaa olla just sun värinen. Saikohan Katju koskaan tuota puseroaan valmiiksi.
Yhdessä kuvassasi vilahtaa samanoloinen tiikeri kuin mullakin on;)
Oi voi, mun hienosti ja usein kukkineen orkidean kukkaoksa kuihtui ja kuoli! Mä torvi pönttöpää mukamas siistin siitä kuivan pään pois ja siitäkös oksa suuttui. Ilmeisesti se pää suojas oksaa, siis oli niinku tulppa ettei kosteus haihdu. Ai että mua harmittaa, ihan hurjasti.

Marjut kirjoitti...

Onpa kaunis pusero niin kauniin värinenkin!

Irmeli kirjoitti...

Voi miten kaunis pusero, ihana väri ja malli. Tyköistuvana minukin silmääni paremman näköinen.