perjantai 16. tammikuuta 2015

Ihania yllätyksiä Pohjanmaalta!

Minäpä sain alkuviikosta ihanan yllätyspaketin Pohjanmaalta Maijalta. Maija oli kyllä vinkannut, että häneltä olisi tulossa jotain pientä muistamista jouluntienoolla, mutta en osannut odottaa mitään tälläistä:




Eikö olekin mitä kaunein biscornu helmineen! Toinen puoli näyttää tältä:




Tuo on kyllä kaunis kuin koru, huolellisesti viimeistelty ja värit ajateltu mieltymykestäni mansikoihin:)


Maijan tekemä kortti on, sanoisinko taas, että ihana ja mun tyylinen:

 
 

Mukana oli vielä kortin väritykseen sointuvaa sinistä suklaata.

Ja paketissa oli tietenkin molempiin väriteemoihin sopivat pistelymallit:


 

Mansikkamallia olen katsellut monesti sillä silmällä, se pääsee valmistuttuaan tauluksi keittiöön muiden jatkoksi ja JBW:n mallille on myös jo viimeistelyidea. Eri asia sitten milloin pääsen noihin käsiksi...kardinaalityö on edennyt tuskastuttavan hitaasti, en viitsi siitä edes kuvaa nyt laittaa. Yritän sinnitellä kuitenkin pelkästään sen parissa vielä.

Maijalle tuhannet kiitokset vielä tätäkin kautta!!!

Meillä tuiskuttaa kovasti lunta, jäi hiihtolenkki väliin, mutta kerkesinpä nyt sen sijaan päivittää blogia. 
Oikein hyvää viikonloppua kaikille!





8 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Saitpa kauniin lahjan. Ja hyvää viikonloppua sinulle myös!

Irmeli kirjoitti...

Kauniin lahjan sait Maijalta ja kortti on minustakin todella ihana.
Minulla on myös tuo mansikkamalli odottanut jo pitkän aikaa pisteltäväksi pääsyä, sopivaa rakoa ei vaan ole tullut, jospa ensi kesäksi.....
Täällä sataa puolestaan vettä taivaan täydeltä, aika tylsää ja harmaata.
Hyvää viikonloppua myös sinulle!

KristiinaS kirjoitti...

Kaunis on, kuin koru niinkuin kirjoitit.
Sadaetta ja tuulta täällä, ei talvesta taas tietoakaan. Nastat ostin ja ilman niitä ei enää uskalla kävellä. Hyvin pitävät.
Mukavaa tammikuun loppua Sinulle, pian on kevät.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Aivan ihanan paketin sait. Siis tuo biscornu on varmaan kaunein ikinä näkemistäni! Olen ihan lumoutunut siitä :)

Mukavaa viikonloppua!

Päivikki kirjoitti...

Oi, miten kaunista!

Maria kirjoitti...

Oi miten ihanan yllätyksen sait! Niin kaunis biscornu ja kivat lisukkeetkin:).

käsityökeskus Alliina kirjoitti...

Hei Eila,
Hyvin kauniin lahjan olet saanut.
Käsityökeskus Alliina mielellään pitäisi näyttelyn kauniista töistäsi tänä keväänä. Emme tiedä yhteystietojasi , joten haluamme sinun lähestyvän meitä: kasityokeskus.iisalmi@taitoylasavo.fi tai 0503243213/Liisa tai kysy asioidessasi meillä.

Palavalanka kirjoitti...

Oi miten sievä biscornu. Ja mukavia lisukkeitakin.