torstai 12. heinäkuuta 2012

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty!

Tulipa taas todistettua, että vanhat sanonnat, kuten tuo otsikko, pitävät paikkansa!
Creation Point de Croix -lehden Hors-Serie -numerossa Le style Country on ihastuttavat puut jokaiselle vuodenajalle. Lehdessä ne on viimeistelty reseptikirjan kanteen. Minä aloitin tekemään kesäpuuta ilman mitään suunnitelmaa, aioin tehdä siitä ehkä tyynyn tai vaikkapa koristella sillä jonkin pussukan. Pistelyn edistyessä keksin, että teen siitä neulavihkon, Kirsin minulle tekemää vihkoa mallina pitäen.





Ongelmaksi muodostui se, että pistely oli tehty pienelle pellavanpalalle, vihko piti siis tehdä muusta kankaasta ja ommella tuo pistely siihen kannen päälle. Arvatkaas tuliko oikean kokoinen...neulavihkoon piti tehdä vaikka minkälaisia korjauksia ja kursimisia jälkeenpäin, mutta ehkäpä seuraavalla kerralla suunnittelen paremmin. Ja onhan tämä vasta enimmäinen tekemäni neulavihko:)




Tuo rimpssukin piti ommella sattuneesta syystä päällepäin, vaikka se olisi paljon kivempi kankaitten väliin ommeltuna.




Sisälle ompelin (vinoon tietenkin) pussukan saksille, laitoin siihen magneettilukon, ettei sakset tipu reissussa, tämä on nääs minun matkaneulavihkoni. Vihkon takapuoli on tuota samaa kangasta kuin sisus. Että semmmonen tuskartelu, kuten aavistelinkin jo ennen aloitusta;)

Nyt olen tehnyt seimipistelyä vähän eteenpäin ja pari pistoa kerkesin aamulla tehdä yhteen kivaan oravatyöhön.

Loma alkaa olla aika lähellä. Tiistaina lähdemme tytön kanssa Tallinnaan, ollaan yksi yö laivalla ja yksi yö perillä. Kiva, pääsen käsityökauppoja kiertelemään ja kesäistä kaupunkia ihastelemaan.





Mukavaa viikonloppua!

17 kommenttia:

Lumiruusu kirjoitti...

Voi ihanuus tuota Sinun neulavihkoa!
En kyllä huomaa siinä yhtään mitään vinouksia tai muutakaan-
ihan täydellisen suloinenhan se on rimpsuineen .
Ja nuo pistelyt..hehkuvan värisiä marjoja ja kaikkea keäisen värikästä !!

Maria kirjoitti...

Siitä tuli oikein kiva! Tuo puumalli on kauniin kesäinen.
Hyvää matkaa!

Kirsi kirjoitti...

Tuo on niin nätti söpönen neulavihko! Ei niitä "kursimisia" kukaan katso. Ja tosiaan, ompelutyö tuolla minun tyylillä ei ole helpoimmasta päästä, huh huh :)

Hepsi kirjoitti...

Mukavaa Tallinnan matkaa!

Irmeli kirjoitti...

Ihanan kesäisen raikas pistely ja nätti ihan kaikkine yksityiskohtineen.

Mari kirjoitti...

Kaunis neulavihko! Viimeistely on välillä vaikeaa kun tekee jotain uutta ja intoa on kovasti, mulla menee aina vinoon ja pieleen, mutta ei se mitään :).

Kivaa Tallinnan reissua ja hyviä ostoksia!

jaana kirjoitti...

Nätti puu! Ja taitaa olla tutun näköinen sydän...

Marjut kirjoitti...

Kaunis pistely! Ja oikein mukavaa lomaa ja matkaa. Minun lomani onkin jo lopuillaan;(

marja kirjoitti...

Ihana puu. Ihan kyllä näyttää suunnitelluilta nuo ompelukset :)

Sari (saristitching) kirjoitti...

Kiva neulavihko siitä tuli. Olisi kyllä tarpeellinen itsellekin just tuollainen, johon saisi matkalla mukaan kaiken tarpeellisen.

En muuten minäkään osaa pitää isoja sormuksia. Ihan koristeena se omani on - joskus pidän sitä ristipistotapaamisissa, mutta en osaa kuvitella, että esim. töissä sitä pitäisin.

Päivikki kirjoitti...

Kaunis neulavihko, ihana puu.

Mervi - Lukuaikaa etsimässä kirjoitti...

Kauniita töitä täällä blogissa!

Saara kirjoitti...

En minäkään kyllä huomaa mitään vinouksia... Ihana neulavihko, värit on tosiaan niin kesäisen herkullisia!
Muistapa esitellä Tallinnan-ostoksia sitten... :)

Päivikki kirjoitti...

Ihanan kesäinen ja todella kaunis neulavihko. Ei näytä ollenkaan tuskartelun tulokselta.

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Tosi nätti ja ihana, niin kesätunnelmainen!

Pirena kirjoitti...

On sinulla täällä niin kauniita pistelyjä, ettei silmiään saa irti.

Seijasisko kirjoitti...

Todella ihania nämä pistelysi.. vaikken itse "pistelekkään" niin aina on mukavaa käydä töitäsi ihastelemassa.