keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syyspuu ja muuta mukavaa:)

Creation Point de Croix -lehden erikoisnumerossa Le style Country on kauniit puumallit joka vuodenajalle, kesäisen puun viimeistelin neulavihkoksi ja nyt oli sitten syyspuun vuoro. Ajattelin mallia pistellessäni, että olisi kiva antaa se jollekin ystävälle, joko paikalliselle tai blogi sellaiselle. Asia ratkesikin helposti: Lumiruusu kyseli kadonnutta osoitettani (hänellä olisi minulle kuulema jokin kiva juttu), joten ajattelinpa minäkin häntä hieman ilahduttaa. Sitä paitsi Maija on minulle "välittäjänä" LHN:n mansikkamallissa (mutta siitä joskus myöhemmin), halusin senkin vuoksi muistaa häntä tällä pikkutyynyllä:





Lisäsin vielä rusetin ensimmäisen kuvanoton jälkeen:




Ja Lumiruusulta tuli tietysti ihanaa postia!!! Keväällä hän lupasi minulle ylimääräisen Jane Austenin mallinsa, muttei löytänytkään silloin sitä. Niinpa arvelin, että malli olisi nyt löytynyt. Oikein arvasinkin, mutta  lisäksi sain BBD:n ihastuttavan A Fine collection -kirjan! Lumiruusu oli nähnyt kommenttini Saaran blogissa, jossa ihastelin tuota kirjaa (olin näet ajatellut hankkia sen itselleni). Niinpä hän maailman herttaisempana ihmisenä luopui omastaan (ei kuulema sitä itse tarvitse...) ja lahjoitti sen minulle. Kirjassa on kaunis malli jokaiselle kuukaudelle, aloittelen tekemään niitä varmaan ensi vuoden puolella ja Jane Austenin malli on niin soma, varmaan pääsee toteutukseen talvipakkasilla.






Mukana oli Lumiruusun tekemä kaunis Pihlajanmarjakeiju-kortti, kortin somisteena lankatokka kauniissa ruskansävyissä:




Kyllä odottamattomat yllätykset ovat sitten mukavia! Kiitos Maija!!!
Kiitos myös kaikille kommentoijille. Mukavia kommentteja tuli viimeksikin, monessa ihmeteltiin nopeaa pistelytahtiani:) Olen vaan nyt niin innostunut näistä kaikista ihanista malleista, etten voi pitää näppejäni erossa neulasta ja langasta. Minähän en ole vielä harrastanut tätä lajia pitkään, verrattuna moneen muuhun konkariin, joten intoa vielä riittää. Nyt aamuaskareiden pariin, että kerkeen töihin. Hyvää tätä päivää kaikille!

10 kommenttia:

KristiinaS kirjoitti...

Kauniit kehut taas kaikelle tekemällesi:)
Te pistelijät osaatte niin nätisti pakata ja laittaa esille työnne. Tässäkin tuo lankatokka on ajatuksella pakettiin sujautettu.
Mä tein monta kirjottua liinaa kesällä mutt en oo vielä viimeistelly reunoja niin ei oo kuviakaan. Kyll ne sitt tulee, tai voihan ne kuvata ilman päärmemitäkin.

Marjut kirjoitti...

Kauniita pisteilyitä! Minä vain ihailen pistelyitä muiden blogeissa; itse en oikein tahdo saada neulalla ja langalla mitään aikaiseksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ihastuttava pikkutyyny! Tosi kaunis tuolla punaisella kankaalla. Postia on ihana saada, ristipistopostia varsinkin :)

Lennu

Maria kirjoitti...

Hieno tuo puu! Aivan upeasti olet valinnut punaisen kankaan. Todella hienot värit!
Kivaa postia:)

Päivikki kirjoitti...

Kauniit hehkuvat värit kauniissa työssä.
Tuo Jane Austen-pistely kiinnostaisi miutakin. Olen jo yhden tehnytkin. Siihen miulla olisi ohje - tehdäänkö joskus vaihtarit (siis ohjeen)?

Lumiruusu kirjoitti...

Kiitos todella kauniista syksyisetä pistelystä...
keltaiset ruusuni kuihtuivat niin ostin uuden kukkakimpun ihan tuon koristeen sävyjen mukaan :D

Ihailin tuota mallia sen "Country"-lehden kannessa ja ajatella että sain sen valmiiksi pisteltynä omakseni :) :)
Kylläpä osasitkin ilahduttaa !!!
:) :)

Kisa kirjoitti...

Kaunis pikkutyyny :)

Virpi kirjoitti...

Ihana tyyny! Olet tosiaan nopea pistelijä, pitänee varmaan houkutella sut noihin virkkauksen saloihin myös...

Ihana tuo kirja jonka sait myös. Maija osaa ajatella kuinka ilahduttaa ketäkin, minäkin sain itselleni sopivan vuodenaikakirjanmerkkikokoelman...

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Tätä tyynyä tuolla Maijan blogissa jo kävin ihailemassakin; tässäkin on niin kauniit värit, ja iso työ varmasti ollut pistellä tuota kangasta!
Ja saitpas tosiaan Maijalta kivan "vaihtopaketinkin" :).

Sari (saristitching) kirjoitti...

Nätti syksyinen tyyny!