torstai 17. lokakuuta 2013

Syyslomailua

Maanantaiaamuna lähdin junalla Helsinkiin. Olin varannut matkalle lukemista, ristikon ja sukkaneuleen ja hehkuttelin jo mielessäni miten mukavasti tuo vajaat kuusi tuntia vierähtääkään. Asemalle kävellessäni sitten  hoksasin, että unohdin neulepussin kotiin, voi ei! No onneksi Tuhat  loistavaa aurinkoa -kirja ja ristikko pelastivat matkan (tuota Khaleid Hosseinin kirjoittamaa kirjaa voin lämpimästi suositella).

Perillä menin suoraan Itäkeskukseen, jossa minulla oli monta tuntia aikaa rampata, ennen kuin tyttö pääsi luennoltaan. Aika kului mm.uusia silmälaseja katsellessa (vaikkei ihan vielä ole aikomusta niitä vaihtaakaan). Löysin käsityöntuskaani Tigeristä bambupuikot eurolla ja Tarjoustalosta sukkalankaa, joten matka oli siltä osin pelastettu!

Tiistaiaamuna aikaisin lähdin tytön luota Latokartanosta bussilla/ratikalla Länsisatamaan, josta Tallinkstar lähti klo 7.30 ja porhalsi kahdessa tunnissa Tallinnaan.

Satamasta kävelin rivakasti noin 15 minuutissa Jane Ilusalonkiin, jonne olin varannut ajan kasvohoitoon ja kampaajalle. Olga (osaa suomea) teki minulle oikein hyvän kasvohoidon reippaassa tunnissa. Sitten siirryin samassa paikassa olevalle kampaajalle. Kampaaja oli nuori venäläinen nainen, hyvin pärjäsimme englannilla. Jekaterina teki työnsä huolella, teki hiuksiini raitoja, värin ja leikkauksen. Kuva on epäselvä, mutta laitanpa kuitenkin näkyviin:




Kyllä hinnat ovat Suomen hintoihin ihan eri luokkaa. Tämä paikka jossa kävin, ei ole ulkoisilta puitteiltaan "luksushemmottelupaikka", mutta asiallinen kuitenkin. Tärkeintä oli, että sain hyvän palvelun ja kahvitkin minulle siellä keitettiin:).

Sitten olikin aikaa peräti vajaat kaksi tuntia ennen seuraavaa ajanvaraustani. Jätin suosiolla Karnaluksin väliin, vaikka olinkin sillä suunnalla. Kävelin Kaubamajaan Liann Löngad:iin, josta ostin nämä langat tähän puseroon:




Katjulta joskus bongasin tämän mallin ja laitoin sen korvan taakse. Haluamaani väriä ei ollut tarpeeksi,  joten päädyin tähän siniharmaaturkoosiin.
Suva-sukkaostoksillakin kävin ja muutaman tokan puuttuvia DMC:n lankoja ostin Kaubamajan käsityöosastolta.

Kello neljätä minulla oli aika Cherie Ilusalonkiin geelikynsien huoltoon. Kauniit kynnet minulle laittoi Gulnara, ja englannilla hänenkin kanssa pärjättiin.





Kynsienlaiton jälkeen ennätin käydä Maiasmokassa kahvilla ennen terminaaliin kävelyä, laiva lähti klo 19.30.
Olipas mulla tiukka päivä!

Menin vielä tytön luo yöksi, keskiviikkona hänellä olikin vapaapäivä opiskelusta. Kiersimme kirpputoreja ja menimme iltapäivällä siskoni luo kyläilemään. Junamatka kotiin alkoi illalla seitsemän jälkeen, ja nyt oli onneksi viihdykkeenä sukkaneule, melkein valmiit miestensukat tällä reissulla valmistuikin:



Kiva oli reissu ja sain vähän harjoitella vironkielen puhumistakin, aloitin näet opiskelemaan sitä tänä syksynä kansalaisopistossa. Harmi siinä mielessä, että nuo minun "hoitajat" olivat venäjänkielisiä ja puhuivat mieluummin englantia.

Kolmen päivän ramppaamisen jälkeen on kyllä aika ihana asettua nyt tänne kotisohvalle. Laitan kohta jalkakylvyn itselleni ja katson nauhalta Broadcurchin ja ehkäpä sitten päiväunet...



15 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Tiukaltahan matkaohjelmasi kuulosti, mutta tulokset näyttävät tosi hyviltä:)

Lumiruusu kirjoitti...

Juu,kyllä oli toosi "rankka" päivä :) Ihanaa että pääsit sekä kampaajalle ja hoitoihin ja sait noin kauniit kynnetkin..
Neulelanka on oikein kaunista sekin ja puseronmalli tosi upea :)
Kiitos kun laitoit ihanan matkakertomuksen -ihan kuin olisin ite käynyt reissussa kun kuvittelin päivääsi !!!

Irmeli kirjoitti...

Sinullahan on ollut vauhdikas hemmottelureissu ja hyvältä näyttää :)

jaana kirjoitti...

Ihana loma!

Virpi kirjoitti...

Oletpa ollut tehokas ja ihan eriltä näytät kuin tuossa profiilikuvassa =D.

Saara kirjoitti...

Tuollaisia minunkin syyslomailut ovat sitten kun lapset lentävät pesästä... Tosin kasvohoidon voisin vaihtaa johonkin hierontaan tms, ja kynsienlaiton tilalle lisää käsityöshoppailuaikaa :) Jos en sitten opi "pieniä turhamaisuuksia" sitä ennen minäkin. Joka tapauksessa oikein mukavan kuuloinen pieni irtiotto!
Täällä on lomailtu ihan kodikkaissa merkeissä, vähän leivontaa, käsitöitä, pihahommia, kirjastokäyntejä ja lautapelejä. Äsken lasten piti vielä pääästä räntäiseen lumisateeseen. :)

KristiinaS kirjoitti...

Olipas tiukka aikataulu mutta paljon sait vastineeksi. Upeat kynnet.
Onko siellä Kaubamanan kässäosastolla lankojakin?

enkulin käsityöt kirjoitti...

Wau, miten upeat kynnet ja kampaus. Sitä on näemmä hemmoteltu itseään, mutta kireä on aikataulusi ollut :D Ihana tulee noista langoista tuosta mallista.

seijap kirjoitti...

Ihana hemmotteluloma sinulla on ollut.
Puserosta tulee tosi kaunis.

Ninnu kirjoitti...

Vautsi miten hienot kynnet! Täälläkin syyslomaillaan. On ollut metalligrafiikankurssia, ulkoilua, leffan katsomista yms... ja jopa myssyn neulomista, muuten :-).

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihana hemmotteluloma! Kuulostaa niin mukavalta ja kauniit kynnet ja kampauksen sait.

Lisbet kirjoitti...

Todella mielenkiintoinen hemmottelu loma,kyllä sieltä kaikkea löytyy.

Mari kirjoitti...

Kiva matkakertomus, paljon ehtii pienessä ajassa. Hoidot on ihanan edullisia Tallinnassa. Syysloman alkajaisiksi olen minäkin lähdössä justiinsa samaan paikkaan, hoidot on vielä varaamatta, mutta katsotaan jos paikan päällä innostun :)

Päivikki kirjoitti...

Mukavalta kuulostaa siun Tallinnan reissu! Katselen tässä kauhuissani omia kynsiäni...
Alemmassa postauksessa oli hieno kettu. Oletko muuten sattunut törmäämään missään harakka-pistelyyn? Semmoisesta olen haaveillut, mutta en ole löytänyt hyvää.

Anonyymi kirjoitti...

Oi, olet ehittäytynyt tummaveeriköksi. :-) Passaa hyvin. Ja noi kynnet ovat niin ihanat !! Itse olen ollut ilman geelikynsiä vajaan vuoden ja ikävöin kyllä niiden huolettomuutta.
Täytyy muutenkin laittaa korvan taakse noi hoitolavinkkisi. Jos nyt enemmän asustelen tulevaisuudessa siellä Lahdessa niin siitä on aika näppärä käväistä Tallinnassa.