Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juhlat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. joulukuuta 2012

Viime keskiviikkona

Keskiviikkona auto koristeltiin nauhoilla, oli 12.12.12 ja meidän toiseksi vanhimman pojan hääpäivä.





Ulkona ja kirkossa oli tunnelmallista ja jouluista, morsian kaunis ja sulhanen komea:)





Nuori pari meni kihloihin 11.11.11 sulhasen syntymäpäivänä  ja heidät vihittiin nyt 12.12.12. morsiamen syntymäpäivänä. Nuoret järjestivät itse kaiken ystäviensä kanssa, me saimme mennä valmiiksi järjestettyyn juhlaan. Vieraita oli noin 50 ja juhlapaikkana oli Koljonvirran kartano, ruoka oli hyvää ja juhlat leppoisat. Onnea ja siunausta tuoreelle avioparille:)




-----------------------

Lopuksi tähän sopiikin esitellä muutakin kaunista, eli  Noel Blanc kehystettynä:










Hyvää viikonloppua!

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Ruusuista

Lauantaina juhlimme tyttömme lakkiaisia.




Juhlat onnistuivat hyvin, kolea sää ei meitä haitannut, tarjottavat riittivät ja vieraat viihtyivät.

Ylioppilas sai ihania ruusuja, orkideoja ja muita kauniita kukkasia.
Tässä kukkasia parvekkeella kuvattuna, hyvin säilyvät kun saavat olla yön viileässä:









Nyt ollaan pikkuhiljaa palailemassa arkeen. Jännät paikat oli sunnuntainakin, kun 17-vuotias poikamme läksi Miamiin kielikurssille. Eilen tuli viestiä että kaikki ok ja 40 astetta hellettä! Voi kun kaikki menisi hyvin tuon kolmen viikon aikana!

Tänään tuli mukavaa postia Neililtä. Minua onnisti arpajaisissa ja sain häneltä kivan paketin:



Ristipistopakkauksen, suklaata ja silikonisen teesihdin. Kiitos Neili!!!

Eilen ja tänään olin työhyvinvointipäivillä, huomenna menen ihan eri työtehtäviin muutamaksi viikoksi ennen kesälomaa. Voi kun saataisiin lämmin kesä!



sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Äitienpäivänä

Hyvää äitienpäiväaamua, aurinkoista sellaista!

Eilen vietimme vanhimman pojan hääjuhlaa aikas sateisessa ja kylmässä säässä, mutta lämpimissä tunnelmissa. Vihkiminen oli Männistön kirkossa Kuopiossa ja juhlat kiinalaisessa ravintolassa. Nuoriso-osasto siirtyi sitten myöhemmin juhlimaan muualle, vanhempi väki taisi järkiään suuntautua yöpuulle:) Tässä vain pari kuvaa rajattuna häistä, en muistanut kysyä hääparilta saati muiltakaan kuvien julkaisulupaa.

Hääpari saippuakuplasateessa:)



Sulhasen vanhemmat elikkä me:)



Oli mukavat juhlat ja kiva kun saimme me vanhemmatkin olla ihan vaan vieraina, ei tarvinnut osallistua hääjärjestelyihin, mitä nyt minä tekaisin pienen kotikutoisen runonpätkän ja peräti pystyin esittämäänkin sen;)


 ---------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Katsokaas mitkä aarteet Jaana toi minulle Ranskan-matkaltaan:



Molemmissa lehdissä on toinen toistaan ihanimpia malleja. Voikos olla tottakaan, että touko-kesäkuun nrossa on monta Punahilkka-mallia... Kannessa olevan aion tehdä ensimmäisenä niistä. Tuo toinen lehti on Country-erikoisnumero, katsokaas nyt noita puitakin eri vuodenaikoina...

Yksi kuva vielä molempien lehtien sisältä:



Minä elän näillä lehdillä varmaan pitkän aikaa! Mitään isompaa en kuitenkaan uskalla nyt alkaa tekemään ennen kesäkuuta, jää muuten lakkiaisjuhlat valmistelematta. Pari pientä työtä on suunnitteilla ja yhden sain eilen valmiiksi, siitä kuvaa myöhemmin. Äitienpäivän jatkoja!