tiistai 2. heinäkuuta 2013

Mansikoita ja muuta mukavaa postin kautta

Marian kanssa tykätään aika lailla samoista ristipistomalleista ja niinpä silloin tällöin vaihtelemme niitä. Joku aika sitten sain häneltä tämän ihanan CCN:n Home Sweet home -mallin ja kaunista ruusukangasta:




Kiitos Maria, vaihdellaan jatkossakin!


Maijan kanssa meillä ei ole mitään virallista vaihtojuttua meneillään, silloin tällöin olemme vaan ihan huvin vuoksi muistaneet toisiamme. Minä olen yleensä pistellyt jotain pientä ja Maija sitten taas maijamaiseen tapaan lähettänyt yltäkylläisen paketin. Niin nytkin...
 Suuresta pakeetista paljastui sinkkiämpäri, jonka ympärille Maija oli tehnyt ihastuttavan mansikkaisen nauhan:





Ämpäristä pilkottaa teeman mukainen itsetehty kaunis mansikkakortti ja ämpäri on sisältä ihan mansikanpunainen:)
Takana on näin viehättävät somisteet:




Mansikoita en kuitenkaan tähän aio poimia, pidän siinä meneillä olevaa neulettani.

Tietysti ämpäri ei ollut tyhjä, vaan sieltä löytyi näin mukavia juttuja:





 Lautasliinoja, kankaita, nauhoja, ihanaa vihreää Ninas`s thread lankaa ja Tralalan malli, joka pääsee kyllä käsittelyyn vielä tämän kesän aikana, sormia polttelisi jo päästä käsiksi tuohon.

Sokerina pohjalla oli neulatyyny, kuvassa näkyy myös lähempää tuo kaunis pistelty nauha:



En osaa muuta sanoa kuin tuhannet kiitokset Maija kun halusit taas ilahduttaa minua!!!

Ja mikäs sen ihanampaa, kuin että tämän neulatyynyyn mukana on suloisista suloisimmalta Mistyltäkin terveiset, pari pientä terävää hampaan jälkeä:)




Seuraavalla kerralla vielä mansikoista asiaa, hei siihen asti!

11 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Onpa kauniit kesäiset työt.

Lumiruusu kirjoitti...

Oli ilo pistellä Sinulle näitä mansikkaisia yllätyksiä :)

enkulin käsityöt kirjoitti...

Oi oi oi mitä ihanuuksia. Upeaa tuollainen vaihtelu. Tuosta sinkkiämpäristä olen suoraansanottuna kateellinen, nimenomaan noiden mansikoiden vuoksi

Marjut kirjoitti...

Ihana paketti:)

Mari kirjoitti...

Niinkuin melkein aina kun blogeissa vierailen, niin pitää itsekseen täällä hihkua, miten ihania juttuja joka puolella näkyykään :). Niin siis nytkin hihkun ja hihkun, miten ihanan yllätyksen saitkaan. Mansikat on aina ihania, ja tämä kokonaisuus erityisesti.

Uutar kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirsi kirjoitti...

Voihan mikä paketti! Niin mansikkainen, kesäinen, ihana ja tosiaan - maijamaisen runsas saalis :)

Uutar kirjoitti...

No niin, pahoittelut sähläyksestäni, tässä kommenttini uudelleen: Olen aina silloin tällöin piipahtanut täällä ihailemassa kauniita ristipistotöitäsi - ihania! Ja kaunis on tämän saamasi paketin sisältökin :)
Blogissani on sinulle tunnustus!

marja kirjoitti...

Ihanan pikku paketin sait!

Irmeli kirjoitti...

Ihanaa mansikkaista postia sait Maijalta ja kivan vaihturin Marialta :).

Lisbet kirjoitti...

Kivoja lahjoja olet saanut!