perjantai 30. joulukuuta 2011

2011

Onnistuin hyvin ajoituksessani, vuodenaikasampleri JCS:stä valmistui pistelyn osalta eilen illalla ja viimeistelin sen tänään. Joo, taas tuskailua ja huolimattomuutta tekstiosuuden kanssa, esim. tuo winter-sana tuli sitten pisteltyä kissankokoisin kirjaimin ja annual-sanassa kaksi erityylistä a-kirjainta...


Olin ajatellut laitattaa tähän kehykset, mutta tulin toisiin aatoksiin, kehystettynä se olisi liian pönäkkä minun makuuni. Niinpä silitin toiselle puolelle tukikankaan ja ompelin sivuille ruskean vinokaitaleen ja näinpä se kelpaa roikkumaan meidän makuuhuoneeseen, jossa on seinällä Kerstin Frykstrandin kuukausikortteja tauluina. Kuvattuna nyt kylläkin valon vuoksi parvekkeella:


Siwassa oli kaksi vihreää Puro-kerää 30% alennuksella, mikä sattuikin somasti, kun olin ajatellut tekeväni vihreän Baktuksen itselleni. Huivi oli hetkessä valmis, paksun langan ja nelosen puikkojen ansiosta. Eipäs tämä olekaan kuin kuudes Baktukseni:


Loma on mennyt ihan huomaamatta, vähän pitempään olen muutamana aamuna nukkunut.  Kaksi hyvää poliisisarjaa on FST5:lta tullut tällä viikolla, ja kohta taidan katsoa dvd:ltä Pientä taloa preerialla.

Muistinpas nyt kuvata kaktukseni, joka majailee rappukäytävän ikunalla. Syksyllä olin kateellinen ainakin Pirenalle ja Kristiinalle heidän komeista kukistaan...
No, minun kaktus olikin vähän hitaanlainen ja aloitti kukkimisen joulun alla. Nyt suurin osa kukista on lakastunut, mutta muutama vielä jäljellä:


 Hyvää uuttavuotta!

20 kommenttia:

Marjut kirjoitti...

Oikein hyvää uutta vuotta sinulle myös! Kaunis vuosipistely; sopii varmasti hyvin kuukausikorttien seuraan.

Ninnu kirjoitti...

Onnellisia kirjontahetkiä vuoteen 2012!

Kaunis pistely. Isot kirjaimet ei haittaa. Voisihan se olla tarkoituksenmukaistakin :).

Saara kirjoitti...

Tulipa siitä ihana! tykkään kovasti tuosta viimeistelystä myös. :)
Tuo talvinen on kaikista nätein!!
Purot on kyllä kauniita, minäkin tein joku vuosi pari kaulaliinaa siitä, mutta nyt olisi taas uusia, kauniita värejä...

Anonyymi kirjoitti...

Wau! Kaikki on ihania mutta tuolle pistelylle nostan hattua,aivan upea on <3

Maria kirjoitti...

Hieno pistely. Kivasti myös viimeistelit sen.
Oikein hyvää uutta vuotta ja mukavia käsityöhetkiä!

helena kirjoitti...

Miten kukaan voi pistellä noin paljon? Upea työ - taas! Ja baktuskin hetkessä valmis, mulla ei ole sitä ensimmäistäkään. Pitäis varmaan ryhtyä toimeen eikä vaan valittaa täällä :) Mukavaa vuodenvaihdetta!

Tess kirjoitti...

Kaunis pistely! Oot sie kyllä nopea ja taitava pistelijä.

Onnellista tulevaa vuotta!

KristiinaS kirjoitti...

Tuohan onkin aika isokokoinen työ. Kyll sä oot ahkera,, hyvä kun tämä valmistui niin saat taas aloittaa jotain uutta kivaa.
Jaa-a, mitenkähän mun kaktukset nyt voi, onneks ne ei heti kuole vaikka ovat huonolla hoidolla.

Marika kirjoitti...

Voi vitsit !! Missä välissä sinä olet noin ison työn ehtinyt pistellä ?!?!? Se on kaunis. Kuten myös Baktus. Minulla on se "pitsisenä" versiona Jitterbugista neulottuna ja käytössä melkein päivttäin. Se on tosi kiva malli neuloa ja pitää

Lumiruusu kirjoitti...

Ihan menee sanattomaksi niin upea on tuo vuodenaika sampleri !!
Tykkään sen pehmeän raikkaista väreistä..

Minä en ainakaan olisi osannut mitenkään kiinnittää huomiota tekstin kirjainten kokoon tms...
Hyvä,hyvä upea rp-työ nyt uuden vuoden pian alkaessa.

Sinullekin paljon ihania x-pistoja uuteen vuoteen 2012 :) :)

MariL kirjoitti...

Oi miten upea ja iso pistelytyö!

Päivikki kirjoitti...

Pistelysi on huikea! Jostain syystä en aiemmin ollut tajunnut, kuinka suuri se on. Onnittelut hienosta ja suuritöisestä työstä!

Hyvän uuden vuoden toivotuksin!

Lennu kirjoitti...

Voi miten upea! Onneksi olkoon valmistuneesta työstä! Aivan ihana on tuo Marysen mallista tehty tyyny edellisessä kirjoituksessa. Joulujuttujakin olet ehtinyt ihan mahdottomasti tehdä ja kaikki yhtä ihania! Oli mukava kierros blogissasi näin vuoden viimeisen päivän kunniaksi :) Ihanaa uutta vuotta!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Onpa hurjan hieno pistely. Tosi upea. Frykstrandin kortit ovat todella kauniita, minullakin on niitä keräiltynä.

KristiinaS kirjoitti...

Oikein, oikein hyvää, mukavaa, "pisteliästä" ja antoisaa uutta vuotta Sinulle.

TeSa kirjoitti...

Aivan ihana työ, suurikin.
Oikein hyvää uutta vuotta myös sinulle.

Näppi kirjoitti...

Hieno pistelytyö jälleen. Ja tuo baktus on yksi niistä joka mua "harmittaa" joka kerta ku näen niitä valamiina. Tekisin sellasen heti, jos ois ohoje suomeks... Kauniin värinen baktus, kivan vihreäsävyinen.
Hyvää alkanutta vuotta sinulle myös. :)

"pappi puikoissa" kirjoitti...

Noin se onkin kaunis, tuo pistely - tauluna se olisi ollut jotenkin, hmm, kova.
Ja hei, kyllä tuommoisessa aika primitiivistyylisessä samplerissa saa vähän epätäsmällisyyksiäkin olla. Kun niitä vanhoja vastaavia töitä katselee, kyllä niissäkin yleensä jotain pikku jujua on :).

Irmeli kirjoitti...

Aivan superihana tuli tästä vuodenaikatyöstä. Kauniisti myös viimeistelit.
Hyvää ja käsityörikasta Uutta Vuotta!

Matleena kirjoitti...

Upea tuo vuodenaikasampleri! Eikä se kyllä kaipaa varsinaisia kehyksiä minustakaan eikä ne pienet virheet haittaa mitään. Vain sinä itse ne huomaat.