keskiviikko 1. elokuuta 2012

Huivi ja sukat

Ihastelin kevättalvella Katjun tekemiä Wingspan huiveja ja epäilin ohjetta monimutkaiseksi, mutta Katju kertoi ohjeen olevan erittäin helppo. Vastapainoksi ristipistoille haluan toistaiseksi tehdä vain sellaisia neuleita, joissa ohjetta ei tarvitse koko ajan seurata. Niinpä sitten Regian World Circus sukkalanka neuloutui huiviksi jo keväällä, lanka ei tosin ihan riittänyt, piti jättää muutama kerros lopusta pois, mutta se ei juurikaan haittaa. Tulee varmaan neulottua lisääkin näitä huiveja, tykkään kovasti mallista. Tämän kummempaa kuvaa ei nyt ole, mutta käykää vaikka Katjulla ihastelemassa kauniita Wingspaneja:






Sukkia olen neulonut keväällä muutamat, mutta osa niistä on jo lähtenyt eteenpäin ja laatikossa on parit tavikset, joita nyt en innostunut kuvaamaan. Tallinnan reissulla pari viikkoa sitten ostin sukkalankoja ja aloitin neulomaan jo hotellissa Broken Seed Stitch -sukkia, ne valmistuivat sitten kotona ja toiset samanlaiset tein Liivinmaan reissulla. Nämä kuvatut ovat ne ensimmäiset:




Vaalea lanka on Steppiä ja kirjava Red Heart Sport socks coloria, joka lätäköityi aika lahjakkaasti. Langat ovat erittäin riittoisia, olen neulomassa jo kolmansia sukkia samoista langoista ja pelkään pahoin, etten saa vieläkään loppumaan niitä;)

Virpi oli ihana ihminen ja laittoi minulle joutilaan mansikkamallinsa:) Olen pistellyt siitä puolet tälle palaselle ja vielä pitäisi tehdä loppuosa toiselle palaselle:





Minulla on niihin hyvä viimeistelyidea... vain onnistunut toteutus puuttuu...
Siitä lisää ehkä seuraavalla kerralla.






10 kommenttia:

Unknown kirjoitti...

Ihania kaikki :)

Marjut kirjoitti...

Huivi ja sukat ovat kivoja, mutta pistelysi on aivan ihana!

Sari (saristitching) kirjoitti...

Ihania pistelyitä taas.

Ja huivi on nätti. Minäkin olen nyt lomalla tehnyt tuon Wingspan-huivin. Lanka loppui pahemman kerran kesken ja ostin lisää ja sekin loppui (valitsin siis ilmeisesti ihan väärän langan). Mutta kolmatta kerää en enää osta, vaan nyt täytyy vähän purkaa ja päätellä, vaikka seitsemäs sakara on kesken...

Maria kirjoitti...

Kiva huivi! Pitäisi kokeilla.. Ja sukat. Ihana mansikkamalli, kenen se on? Vähän tuollainen oli kirpparilehdessäni.

Matleena kirjoitti...

Ihanat värit Wingspanissasi! Minäkin olen yhden sillä ohjeella tehnyt ja lisääkin on tarkoitus tehdä, oli se niin kiva ohje ja tulee mukava huivi. :)

Hepsi kirjoitti...

Kaunis on tuo Wingspan-huivisi!

MariL kirjoitti...

Aivan ihanat nuo sukat, tahtoo samanlaiset! :)

Ninnu kirjoitti...

Piristävät sukat ja nuo mansikat ovat vallan herkullisia :).

Maria kirjoitti...

Voi kiitos mielelläni ottaisin tuon mallin! Haluatko vaihtaa sen esim Maison no4 - malliin?

Päivikki kirjoitti...

Voihan mansikka! Ihania!